Olen kolmen maailman suloisimman pienen pojan äiti, nuorin täytti juuri 3kk ja keskimmäinen on vasta 2v3kk, esikoinenkin vielä pieni isoveli eli 3v10kk. Olen ollut lasten kanssa kotona vuodesta 2008. En toki ihan kokonaan vaan aloitin syksyllä 2010 parturi- kampaajan koulun iltaopiskeluna.
Kotia ja koulua yritän nyt kovasti hoitaa, olenkin uhrannut melko paljon koulua varten. Minulla ei ole mitään koulutusta ja siksi tästä haluan kovasti valmistua. Tämä ala olisi myös minun ns. unelma-ammatti, nautin ihmisistä ja hiuksista luomisesta.
Vaikeinta tässä onkin se että vaikka kuinka tahtoisin paperit ammatista (toki rakastan myös oppimista) pohdin jatkuvasti tätä kullanarvoista vaua-ajan tärkeyttä ja jaksamista. Pelkään että tämä valuu hiekkana sormien välistä ja tulen kaipaamaan tätä aikaa. Pelkään että en voi antaa itsestäni kaikkea sitä mihin todellisuudessa kykenen lapsilleni jos jatkuvasti stressaan koulua ja olenhan fyysisestikin muualla kolmena iltana viikosta.
Sen nojalla taas kuitenkin pystyn tulevaisuudessa tarjoamaan toivottavasti lapsille toimeentulon?!
Toisaalta elämä on liian lyhyt tuhlatavaksi järjen käyttöön ja olisi ihanaa jos pystyisin seuraamaan sydäntäni ja tekemään niin ninkuin sydämmessäni oikealta tuntuu.
Järki taas sanoo että hoida nyt opinnot loppuun ja että jos lykkään niitä niin en ainakaan kyseiselle alalle tule koskaan valmistumaan. Jotenkin näen itseni kaupan kassalla tai siivousfirmassa työskentelevän(eihän nuo ole huonoja vaihtoehtoja lainkaan, mutta itse en näistä ole haaveillut).
Tästä blogista taitaakin tulla opiskelevan kotiäidin pohdinnat blogi. ;) Ruoka asiat kun nyt vaan on niiin toissijainen juttu, niitä stressaamalla en ainakaan helpottaisi kenenkään elämää.
