Kirjoittelu..

Olen kyllä niiin huono tän ylläpitämisessä. :D  Ehkä silloin kun jonain päivänä huomaan että mulla ei ole koskan mihinkään aikaa noon lupaan alkaa kirjoittamaan enemmän. :)

Väriä, väriä.. värittömyyttä..

Levitin hiusvärin, siitä tuli upea. En siis itselleni vaan asiakkaalle. Huomasin pian että käsiä kuumotti ja kutisi. En huomioinut asiaa sen kummosemmin. Olihan mulla hanskat, mutta pieniä väriroiskeita tuli silti. Värjäytin oman tyvikasvuni ja parin päivän kuluttua huomasin raapivani hiuspohjaa ja kutina oli melkoinen. Ajattelin että sää vaikuttaa tähän, ainahan syksyisin ja keväisin vähän kutittaa.

Noup, kaikki tämä siis alkoi viime syksynä. Seuraavan kerran kun tyveni värjättiin oli kutina sietämätön, ja hiuspohja täynnä rakkulaa ja rupea. Pidin värjäyksillä väliä ja koitin olla värjäämättä tyvestä kokonaan. Tämä toimi hyvin kunnes huomasin erään "raidotuksen" jälkeen että korvia kutitti, niitä kutitti vaikka väriainetta ei niihin ollut edes osunut, vaan värjätty latva eritti siis joitain kemikaaleja vielä viikon värjäyksen jälkeenkin. Olen selkeesti allerginen hiusväreille, vaalennusaineelle ja valitettavasti herkistynyt jopa joillekin kosmetiikan tuotteille. Nykyisin, eli reilun puolen vuoden kuluttua ensimmäisistä oireista pelkkä sekunttien ihokosketuksesta saan rakkuloita, punoitusta ja sietämätöntä kutinaa. 

Muistan kun olin vasta viidentoista ja haaveilin parturi-kampaaja ammatista, toteutinkin haaveeni ja aloitin pari vuotta sitten iltaopiskelut parturi-kampaajaksi. Sitten mulle kävi näi, matto vedettiin jalkojeni alta ja se missä olen hyvä ja mistä pidän ei ole enään toteutettavissa. Pelkäksi parturiksi minusta ei ole, eikä pelkillä leikkauksilla elätä perhettä. En myöskään tahdo altistua hengitysteitse mihinkään lisää. Olen kuin juoksemassa maratonia ilman jalkoja. Tässä ei muu auta kuin toivoa että tälläkin asialla on jokin suurempi merkitys, ehkä minun kuuluu tehdä muuta, ehkä tästä joku oppii jotakin, ehkä minua maanläheistä ihmistä ei ole tarkoitettu tekemään tätä.?? En tiedä, pahaltahan tämä nyt kuitenkin tuntuu. Pitkään ajattelin että tää on ohimenevää ja kuvittelin että voin silti tehdä töitä. 

Tyhmä, minä olen tyhmä! Aloin värjäämään hiuksiani hyvin nuorena, ja värjäsinkin usein, olen tehnyt niin 10vuotta(=vähintään 120värjäystä). Ei ole mikään ihme että tässä kävi näin, tosin jotkut värjäävät useamminkin. Hiusväriallergia on melko yleinen oikeastaan, siitä ei vielä paljon puhuta, mutta jos kampaajalla (myös itselläsi kotona) on hanskat käsissä jotta ei tule kemikaaleja tai likaiseksi niin silti laitamme kaikkea tota päähämme, suoraan iholle. En nyt moralisoi ketään(varsinkaan kampaajia) olen vai alkanut itse tätä pohtimaan ja pähkäilemään. :(

No, nyt sitten kasvatan omaa ihanaa maantienharmaata hiusta. Ihanan littana ja kamalan värinen pehko! Yöks! Mutta saanpahan pian nähdä oman värini joka on ollut puolet elämästäni piilossa. ;)

Koulua, kotia, valvottuja öitä..

Työssäoppiminen päättyi tuossa pari viikkoa sitten. Se oli kivaa aikaa, mutta uuvuttavaa myöskin. Oikeasti nyt kun ajattelen tarkemmin olen liian aikaisin Leon(5kk) syntymän jälkeen lähtenyt kouluun. Olen todella väsynyt, siis ihan näin fyysisesti. Lapset on ihania ja vauvakin on tietenkin. :) Leo ei tosin myöskään ole helpommasta päästä. (siitä joskus sitten lisää). Ajattelin nyt kuitenkin kitjoittaa sillä mulla on koko viikko tämän vuoden aikana KOTONA, niinkuin useimmilla vauvojen äideillä on. Eli olen koko tämän alkuvuoden ollut vähintään kolmena iltana pois. Tämä pakkoloma tuli siitä kun Tommi on iltavuorossa ja meillä ei ole lapsille ketään hoitajaa. Mutta siis tämä viikko on vasta aluillaan ja mä olen niin onnellinen, levännyt(vaikkakin nukkumaton) ja tyytyväinen. Kyllä on mukavaa kun saa nauttia arjen iloista stressaamatta koulua. <3

PS. silmäpussien ja huutavaisen vauvan arvoitus selvisi ---> Ensimmäinen HAMMAS ;)

Työssäoppiminen :)

Teinpäa hyvän valinnan ja menin sittenkin työharjoitteluun. :) Työssäoppimispaikkani on erittäin joustava ja saan tehdä vain iltaisin hommia. olenkin sopinut että olen siellä samaa tahtia kuin koulussakin. Valitettavasti pojat ja minä itse ollaan oltu tässä jo kaksi viikkoa flunssassa, kuumeessa ja nuhassa,
Olen oivaltanut miten paljon enemmän oppii kun näkee käytännössä ja pääsee myös tekemään. Ja voi kuinka mielettömästi on vielä opittavaa. :) Täksi minä tulen isona, voi kyllä.

Elämässäni kauneinta on rakkaat lapseni!

Aloitetaanpa sittenkin alusta.

Olen kolmen maailman suloisimman pienen pojan äiti, nuorin täytti juuri  3kk ja keskimmäinen on vasta 2v3kk, esikoinenkin vielä pieni isoveli eli 3v10kk. Olen ollut lasten kanssa kotona vuodesta 2008. En toki ihan kokonaan vaan aloitin syksyllä 2010 parturi- kampaajan koulun iltaopiskeluna.

Kotia ja koulua yritän nyt kovasti hoitaa, olenkin uhrannut melko paljon koulua varten. Minulla ei ole mitään koulutusta ja siksi tästä haluan kovasti valmistua. Tämä ala olisi myös minun ns. unelma-ammatti, nautin ihmisistä ja hiuksista luomisesta. 

Vaikeinta tässä onkin se että vaikka kuinka tahtoisin paperit ammatista (toki rakastan myös oppimista) pohdin jatkuvasti tätä kullanarvoista vaua-ajan tärkeyttä ja jaksamista. Pelkään että tämä valuu hiekkana sormien välistä ja tulen kaipaamaan tätä aikaa. Pelkään että en voi antaa itsestäni kaikkea sitä mihin todellisuudessa kykenen lapsilleni jos jatkuvasti stressaan koulua ja olenhan fyysisestikin muualla kolmena iltana viikosta.

Sen nojalla taas kuitenkin pystyn tulevaisuudessa tarjoamaan toivottavasti lapsille toimeentulon?!

Toisaalta elämä on liian lyhyt tuhlatavaksi järjen käyttöön ja olisi ihanaa jos pystyisin seuraamaan sydäntäni ja tekemään niin ninkuin sydämmessäni oikealta tuntuu.

Järki taas sanoo että hoida nyt opinnot loppuun ja että jos lykkään niitä niin en ainakaan kyseiselle alalle tule koskaan valmistumaan. Jotenkin näen itseni kaupan kassalla tai siivousfirmassa työskentelevän(eihän nuo ole huonoja vaihtoehtoja lainkaan, mutta itse en näistä ole haaveillut).

Tästä blogista taitaakin tulla opiskelevan kotiäidin pohdinnat blogi. ;) Ruoka asiat kun nyt vaan on niiin toissijainen juttu, niitä stressaamalla en ainakaan helpottaisi kenenkään elämää.

Överi mättööö!! :(

Sitä sitten mässäiltiin koko joulu ja loppu- sekä alkuvuosi. Tänäänkin tuli kahvin kanssa syöty vielä pari piparia. Olo onkin sen mukainen että on tankannut pari viikkoa silkkaa vehnää ja sokeria. Olen tosi väsynyt ja laiska, ei oikein jaksais tehdä mitään.
Täytyneen nyt ryhtistäytyä ja alkaa syömään taas normaalisti. Tavoteenahan on saada pirteyttä ja voimaa tähän elämään! :)
Tämän tammikuun aikana olis muutamat synttärit sukulaisilla, myös itselläni. En koe että kakkupala kylässä olisi repsahdus kun en ole millään tietillä. Yritänkin olla syömättä taas sitä puolta pannukakkua kun teen välipalaa lapsille :D
Positiivista on kuitenkin se että kun kävin va'alla niin ei ollut tullut kuitenkaan lisäkiloja! Kaipa se täysimetys sitten auttaa kuitenkin siihen että ei sentään lihoa!

Uni ei riitä..

Jostain olen kuullut että riittävälä yöunella ja painonhallinnalla on jotain yhteistä!?!? No jos on niin en tuu onnistumaan ikinä! :( Viimekin yönä päästiin vasta aamu kahdelta nukkumaan kun pienimmällä oli kovasti masuvaivoja ja nenäkin tukossa. Aamulla herättiinkin jo seitsemältä kun isommat pojat heräsivät. Normaalisti saan nukkua pätkissä edes sen 6tuntia ja nyt kun siitä uupuu se tunti niin sen kyllä huomaa!

Ps. Sokerilakko on pitänyt sentään ja paino viikkopunnituksessa -1kg!! :)